keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pentujen syntymästä on kolmatta vuorokautta, ja ne vaikuttavat tyytyväisiltä. Kaikkien paino on noussut. Vaa'alla osa on jo kovin liikkuvaista sorttia, joten mikäköhän on tilanne ensi viikolla?! Ensimmäinen pennuista syntyi jo maanantaina iltakymmeneltä, ja jouduin hieman avustamaan sen ulostulossa. Vielä toinenkin syntyi maanantain puolella. Sen jälkeen Tatsi huilasi, ja pukkasi seuraavat kolme maailmaan klo 00-03 välillä. Viides pentu oli varsinainen jötkäle, jonka lopulta saimme Tatsin kanssa yhteistyössä ulos. Ja taas huilattiin. Toiseksi viimeinen pentu syntyi aamukuudelta ja kuopus varttia vaille seitsemän. Ne olivat pienimmät kaikista. Oli hyvä, että tiesin etukäteen pentujen lukumäärän; muuten olisin hyvinkin saattanut luulla joukkueen olevan kasassa jo viiden pennun jälkeen.


Tässä kuvat pennuista syntymäjärjestyksessä.

Lilli, narttu. Syntymäpaino 364 g.


Jirka, uros. Syntymäpaino 380 g.
Alla kolmantena syntynyt Poppis, narttu, 335 g. Päällä viimeisenä syntynyt Betzka, uros, 283 g.
Reetta, narttu. Syntymäpaino 326 g.
Rambo, uros. Syntymäpaino 425 g.
Tammy, narttu. Syntymäpaino 297 g.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti