tiistai 16. kesäkuuta 2015

Pennuilla tuli tänään viikko ikää täyteen. Ne alkavat yhä enemmän muistuttaa jo ihan oikeita koiranpentuja. Kirsuihin ja poskiin on tullut ruskeaa väriä, ja hännät sojottavat tarmokkaasti pentujen taistellessa paikasta auringossa - eli parhaista nisistä! Rambon kasvuvauhti on hurjaa, kun taas muiden painonnousu on tasaisempaa ja hillitympää. Lienee aika meidän ihmisten muuttaa punkat olohuoneeseen ja jättää makuuhuone kokonaan pentusille ja Tatsille. Univelka on melkoinen, kun äänekkäimmät pennut (Poppis ja Jirka) pitävät yöllä mekkalaa. Tatsi käy välillä vilvoittelemassa pentulaatikon ulkopuolella, viileällä muovimatolla. Imettäessä taitaa tulla kuuma. Jebu on ollut lähes viikon pennuttomuuslomalla tuttavaperheessä mutta palaa huomenna.

Tässä kuvat kaikista pennuista viikon iässä. Ensin pojat ja sitten tytöt.

Rambo ottaa rennosti.
Uni maittaa Jirkallekin.
Betzkan erikoinen nimi on 12-vuotiaamme keksintö. Hän päätti jo ajat sitten, että viimeisenä syntynyt pentu saa tämän nimen.


Poppis ja ajattelurypyt.
Lilli torkkuu Poppis-pikkusiskon päällä.
Reetan kulku käy yli Jirka-kukkulan.
Tammylla on selässään nuolikuvio.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Oma pentu tuntuu jo niin isolta koiralta näitä kuvia katsoessa. Tullaan mielellään katsomaan kunhan pennut kasvavatkin ja vahvistuvat, vaikka heinäkuun lopussa.

    VastaaPoista
  2. Tehdään näin :) Pennut keräävät voimia siihen asti niin pääsevät selättämään Bobbyn.

    VastaaPoista