sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pentujengi on kutistunut viisijäseniseksi. Popin (Punahongan Impala Express) perhe kävi hakemassa pojan uuteen kotiinsa puolenpäivän maissa. Spa-osaston ja manikyyrin jälkeen Popin matka vei Vahdolle, eli Turun lähituntumaan. Sen perheessä on ihmisten lisäksi liuta eläinkavereita: labradori Peppi, kaksi kania ja kaksi kissaa. Ruoka maittoi uudessa kodissa, ja omalle Nalle Puh -nukkuma-alustalle oli kiva käpertyä unen tullessa. Mannan (P. Ilo Orleans, ent. Poppis) vuoro koitti muutama tunti Popin jälkeen. Se muutti sijoitusnartuksi turkulaisperheeseen, jossa on ennestään kolme koiraa ja kolme kissaa. Mannan elämää voi seurata emännän pitämästä blogista.

Mannan lähdettyä veimme loput viisi pentua pihamaalle. Kuinka helpolta tuntuukaan, kun pentuja on "vain" viisi, ja niitä voi ulkoiluttaa vapaana kahdessa erässä kolmen sijasta! Huomisen vietämme tällä jäljellä olevalla porukalla juhlistaen kuopuksen ja kummipojan synttäreitä, mutta tiistaina on taas kahden pennun aika lähteä. Onhan se haikeaa, mutta kun jokaiselle pennulle on löytynyt niin hyvä koti, ne voi keveällä sydämellä päästää maailmalle.


Popi matkalla suureen maailmaan.

Mannan viimeinen sukkaprojekti ennen muuttoa toiselle puolelle Aurajokea.

Manna luottavaisesti uuden emännän sylissä.
 
Elsa on vielä täällä! Ilta-auringossa oli kiva järsiä omenapuuta.

3 kommenttia:

  1. Täytyy näemmä hommata riittävästi järsittävää puunhalaajalle 😀

    VastaaPoista
  2. Myös kannattaa hommata monta nahkaista kellonranneketta, ne ovat erittäin mieluista järsittävää!

    VastaaPoista
  3. Täytyy näemmä hommata riittävästi järsittävää puunhalaajalle 😀

    VastaaPoista