Joulustamme tuli yllättäin surullinen. Jebu, koko elämänsä päällisin puolin terveenä elänyt koira, sai 13.12. outoja oireita heti iltaruuan jälkeen. Se oli erittäin levoton, säntäili ympäri asuntoa, haukahteli. Sama toistui seuraavana päivänä. Käytimme sitä eläinlääkärissä, joka totesi lievästi suurentuneet imusolmukkeet. Laaja verenkuva ei paljastanut mitään erityistä, hieman kohonneita tulehdusarvoja lukuun ottamatta. Imusolmukkeista otettiin ohutneulanäytteet, jotka lähetettiin analysoitavaksi Saksaan. Myös kilpirauhasnäytteen tuloksia jäätiin odottelemaan. Oireet katosivat reiluksi viikoksi. Jebu käyttäytyi kotona ja lenkeillä ihan normaalisti, ja kirmasi vielä sunnuntaina 20.12. metsässä sydämensä kyllyydestä. Maanantain vastaisena yönä heräsimme romahduksen ääneen: Jebun takajalat olivat pettäneet sen kiivetessä yläkertaan Olavin huoneeseen, jossa sen oli tapana viettää öitään. Maanantain aikana lihaskramppi paheni, ja kaula alkoi vääntyä vasemmalle. Myöhään illalla oli pakko lähteä päivystykseen kivuliaan koiran kanssa. Borrelioositesti oli negatiivinen, eikä röntgenissä havaittu poikkeamia. Saimme mukaamme tujut kipulääkkeet sekä kortisonia, koska aivokalvontulehdus oli yksi mahdollinen diagnoosi. Sen olisi kuulemma pitänyt vaikuttaa heti, jos kyseessä olisi meningiitti. Mutta ei, Jebun kunto vain heikkeni tiistain 22.12. aikana. Alkuillasta sain puhelinkonsultaation päätteeksi luvan antaa sille lihasrelaksanttia. Koiran kipuilua oli tuossa vaiheessa jo erittäin tuskallista katsoa. Se kuihtui silmissä eikä kyennyt muuhun kuin makoilemaan eteisessä. Pienikin ärsyke sai aikaan kramppikohtauksen. Lihasrelaksantti onneksi tehosi sen verran, että Jebu sai nukuttua yön yli. Aamulla sen olo oli selvästi parempi; se jopa nuoli Olavia ja puhui hänelle "Jebu-talkkia". Työpäiväni aikana se oli noussut ylös juomaan vettä. Meillä oli eläinlääkäri varattuna iltapäivälle, ja jotenkuten Jebu jopa kykeni itse siirtymään autoon sekä autosta eläinlääkärin vastaanottotilaan. Vaikka pientä toipumista siis oli tapahtunut, eläinlääkärille oli meille huonoja uutisia: imusolmukenäytteissä oli havaittu pahimmantasoinen lymfooma. Kouristukset viittasivat siihen, että kasvain oli ehtinyt levitä keskushermostoon. Kilpirauhasnäytteestä oli todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. Se olisi ollut lääkityksellä hoidettavissa, mutta syövän suhteen ennuste oli heikko, ja Jebun kipujen vuoksi eläinlääkäri suositteli päästämään sen kärsimyksistä. Olimme samaa mieltä. Saimme Olavin kanssa jäädä kolmin Jebun kanssa hyvästelemään sen. Itkimme, paijasimme ja kerroimme, kuinka hyvä koira se oli. Jäimme Jebun rinnalle loppuun saakka. Jebu sai elää seitsemän ja puolivuotiaaksi. Se oli elämäni ensimmäinen oma koira, eikä parempaa olisi voinut saada. Elämä on kovin vaillinaista ilman sitä. Olemme Olavin kanssa muistelleet sen hassuja tapoja ja viisautta, sen ääretöntä uskollisuutta. Kengät eivät enää ole aamuisin kadoksissa, kun kukaan ei ole niitä kantelemassa ympäri huushollia, ja se tuntuu oudolta. Eikä Jebu-talk enää ilahduta meitä...
 |
| Kaksivuotias runopoika Jebu kesällä 2010 |
 |
| Serennog Alinio "Jebu" 26.6.2008-23.12.2015 |
Tatsi tuntui tajuavan heti, mistä on kyse ja ettei Jebu tule enää takaisin. Se ei ole kertaakaan etsiskellyt Jebua kotoa. Heti Jebun kuoleman jälkeisenä yönä Tatsi oksenteli rajusti, eikä edes vesi pysynyt sisällä. Sillä oli myös ripuli, eikä ruoka kelvannut. Meillä oli Tatsista suuri huoli. Sunnuntaiaamuna sillä alkoi juoksu, ruoka alkoi kelvata saman tien, ja ripulikin pikku hiljaa laantui. Kävimme toissapäivänä varuilta eläinlääkärissä ja saimme mukaamme suolistoantibiootin, mutta sitä kuuria ei ole tarvinnut aloittaa. En tiedä, onko Tatsi masentunut Jebun poismenosta. Todennäköisesti on, mutta mitenkään lamaantunut se ei kuitenkaan ole. Jebu oli Tatsin kaikkein paras kaveri ja sen henkinen johtaja, joten suuresti Tatsin elämä on nyt muuttunut. Onneksi rusakot kiinnostavat yhtä paljon kuin ennenkin, se on hyvä merkki!
Tatsin pennuilla, tai nuorisoahan nuo jo ovat, on onneksi joulunaika sujunut ilmeisesti mukavammissa merkeissä. Popi oli kova kiipeilijäpoika jo pikkupentuna ja nimensä "Impala Express" veroinen, mutta kyllä sen siskokullatkin osaavat tuon hyödyllisen taidon, kuten alla olevista kuvista näkyy.
 |
| Manna (P. Ilo Orleans) tutkii Trillian-bestiksensä kanssa "aution ladon salaisuutta". Kuva Hanne Tuulos. |
 |
| Elsa (P. Impromptu) tapaa kyyläillä ikkunasta naapuruston tapahtumia. Kuva Ilona Sola.
|
